Lapsiperheiden kotipalvelu

Lapsiperheiden kotipalvelu

Lapsiperheiden kotipalvelu on tilapäistä arjessa selviytymisen tukemista kotona tehtävällä työllä. Kotipalvelua voidaan antaa, kun perheessä on akuutti konkreettisen tuen tarve.

Tukisataman kotipalveluohjaajan tehtäviin kuuluvat päivittäiset kodinhoidolliset tehtävät, lastenhoito, kasvatuksessa ohjaaminen sekä vanhemmuuden tukeminen.

Kotipalvelulla on tarve, kun lapsiperheessä on väsymystä, uupumusta tai masennusta, tai lasta hoitava vanhempi on sairastunut tai perheen elämäntilanne on muuttunut äkillisesti, esimerkiksi perheenjäsenen kuoleman tai avioeron myötä. Muita syitä voivat olla esimerkiksi lapsia hoitavan vanhemman omat hoitokäynnit tai kun perheessä tarvitaan tukea ja ohjausta vanhemmuudessa, kodinhoidossa ja arjen rutiinien toteuttamisessa.

Tukisatama Oy:n lapsiperheiden kotipalvelu toimii usein perhetyön yhteydessä pitkäkestoisena, mutta voit myös tilata sitä tilapäisesti ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tuen tarve arvioidaan palvelun alkaessa ja palvelutarvetta tarkastellaan työskentelyn aikana niin, että asetamme tavoitteet asiakkaalle sopivaksi.

Tilaa, tai laita rohkeasti kysymyksenne Ota yhteyttä -sivun kautta.

Logo

Tukisatama on sosiaalialan palveluita tarjoava yritys. Yrityksemme tavoitteena on tukea niitä maahanmuuttajataustaisia, jotka kokevat kotoutumisessaan erilaisia ongelmia ja haasteita.

Yhteystiedot

044 200 3285
info@tukisatama.fi

Sitratori 3, 4. kerros
00420 Helsinki